Syksyllä 2002 lensin kaverini kanssa Australian Sydneyyn aikeena paaluttaa taas uusi manner omiin nimiin repun kanssa reissaten. Paikanpäällä kuitenkin selvisi reppumatkailijakusetusbusineksen paha tola, ja päädyin ostamaan panttilainaamosta vanhan GT:n ja siihen simppelit kassit, teltan ja vain välttämättömimmat varustukset. Sitä seuranneina kuutena kuukautena notkuin pyöräni kanssa kaikenkaikkiaan 9118km halki tuon eteläisen mantereen vailla aikatauluja tai velvollisuuksia.
Olin hankkinut pyörämatkailukokemusta jo paria vuotta aiemmin kiertämällä Baltian maita parin viikon ajan kesällä 1999, joten päätös siirtyä pyörän selkään ei ollut kummoinen. Itse asiassa olin jo kotimaassa suunnitellut tekeväni matkan pyörällä, mutta varusteiden kuljetuksen vaivaalloisuus ja backpackers-kulttuurin kiehtovuus vakuuttivat pysymään jalkamiehenä, enkä tuonut omaa pyörääni mukanani.
Yksin polkupyörän selässä ja uudella mantereella oli aika makia yhdistelmä. Australialaisten välitön sosiaalisuus tuntemattomia kohtaan, ulkoilmaelämään sopiva ilmasto sekä kylmäpäinen ja ennakkoluuloton reissuasenne luotsasivat karavaanin mitä oudoimpiin paikkoihin ja yhteensattumiin. Toisinaan palomiehet evakuoivat metsäpalojen keskeltä, toisaalla taas vesisateiden nostamat tulvat katkaisivat matkanteon useaksi päiväksi. Toisina iltoina opossumit repivät pyörälaukut auki ruokaa etsiessään, ja seuraavana yönä taistelin ypöyksin hyönteisiä vastaan teltan herruudesta. Välillä ahmin lihaa ja läskiä grillausorgioissa ja monta iltaa kului aivan yksin kitaran kanssa meren hyökyihin tuijottaessa.